Youth

Fred Bollinger (Michael Caine) ja Mick Boyle (Harvey Keitel) lomailevat sveitsiläisessä kylpylähotellissa. Fred on jo eläkkeelle siirtynyt säveltäjä/kapellimestari, mutta Mickillä on vielä viimeinen elokuva ohjaamatta. Elokuvasta tulee hänen testamenttinsa, uran huipennus ennen vanhuuspäiviä.

Fred on heittänyt rukkaset naulaan, eikä edes assistenttina toimiva tytär saa häntä innostumaan mistään. Frediä pyydetään vielä konsertoimaan ja tekemään elämänkertaa mutta mikään ei tunnu miltään, koska pitkäaikainen elämänkumppani puuttuu rinnalta. Mick luotsaa nuorta näyttelijäporukkaa ja yrittää saada heistä inspiraatiota. Näyttelijät tekevät kaikkensa, heittelevät ideoita ja komppaavat idolia. Ideat tulevat kuitenkin bumerangina takaisin eikä Mick taida tietää itsekkään, mitä elokuvaltaan haluaa.

Yhdessä Fred ja Mick vaihtavat ajatuksia vanhenemisesta, naisista, eturauhasvaivoista ja elämästä yleensä. Molemmat ovat hyväksyneet tavallaan elämän rajallisuuden. On aika nauttia ja muistella menneitä.

Michael Caine ja Harvey Keitel on kaikessa rauhallisuudessaan hulvattoman hauska pari. Nuorten raikas into ja ote elämään tarttuu kaveruksiin.  Kun Miss Universum saapuu lomalle samaan hotelliin, Fredin ja Mickin silmissä syttyy vanha pilke. Vanhat miehet eivät enää säntäile vaan ottavat ilon irti hetkestä. Elämän pieniä nautintoja.

Ohjaaja Paolo Sorrentinon elokuva on elämänmyönteinen ja rauhallinen. Samalla kaiken lopullisuus ja raadollisuus on tarinan taustalla. Minulle tämä tarina osui ja upposi. Vanhan miehen on helppo samaistua Frediin ja Mickiin mutta uskon, että nuoremmatkin katsojat saavat tästä irti omalla näkökulmallaan. Vanhoille miehille nauretaan hyväntahtoisesti ja lämminhenkisesti. Cainella ja Keitelillä on huikeaa karismaa. Jane Fonda tekee tiukan sivuroolin jo parhaat päivänsä nähneenä diivana.

Iso-Britannia, Italia, Ranska, Sveitsi 2015
Ohjaus: Paolo Sorrentino
Käsikirjoitus: Paolo Sorrentino
Pääosissa: Harvey Keitel, Jane Fonda, Michael Caine, Paul Dano, Rachel Weisz

Borgman

Varoitus: tämä leffa-arvio ei sisällä tarpeeksi juonipaljastuksia, joten joudut katsomaan elokuvan itse.

Borgman on resuinen kulkuri, joka häädetään metsäkuopastaan pakosalle sivistyksen pariin. Hän saapuu keskiluokkaisen hollantilaisperheen ovelle kerjäämään pääsyä suihkuun. Tilanne kärjistyy ja perheen isä reagoi väkivaltaisesti. Rouvaa resupekka käy sääliksi ja hän päättää auttaa tätä mieheltään salaa. Tässä kohtaa Arnold Schwarzenegger sanoisi: Big mistake.

Perheellä näyttää olevan kaikki kohdallaan: iso omakotitalo, kolme lasta, au pair, oma puutarha ja puutarhuri. Mutta kulissien sisällä on ristiriitoja, joihin Borgman päättää iskeä. Näennäisen avuton kulkuri on kuin riidankylväjä helvetistä. Oudot ja ahdistavat tapahtumat seuraavat toisiaan, lapset käyttäytyvät oudosti eikä perheen äiti aina erota unta todellisuudesta. Taloa liepeillä liikkuu hämäräperäisiä hahmoja ja kuolema seuraa heidän kannoillaan.

Painakaa nimi Alex van Warmerdam mieleen. Realistinen kuvaus sekoitettuna yliluonnollisiin tapahtumiin on piristävää katsottavaa. Ohjaaja ei selitä mitään, vaan antaa raaka-aineet katsojalle ja antaa tämän leipoa oman teoriansa. Yhdysvalloissa tähän ei uskalla muut kuin David Lynch. Toivon, ettei tästä tehdä valmiiksi pureskeltua Hollywood versiota. En tahdo hampurilaisateriaa, vaan säilytän oman tulkintani Borgmanista. Suosittelen teille samaa.

Hollanti, Belgia, Tanska, 2013
Ohjaus ja käsikirjoitus: Alex van Warmerdam
Pääosissa: Jan Bijvoet, Hadewych Minis

 

Ida

Anna (Agata Trzebuchowska) elää puolalaisessa nunnaluostarissa hiljaista nuoren nunnakokelaan elämää ja valmistautuu antamaan ikuisen uskollisuus –ja siveyslupauksen Jumalalle. Ennen tärkeää siunaustilaisuutta luostarin johtajattarella on hänelle yllättävä uutinen. Hänet lähetetään matkalle ulkomaailmaan tapaamaan ainoaa elossa olevaa sukulaista, Wanda-tätiä (Agata Kulesza), joka on viimein suostunut ottamaan hänet vastaan. Hämmentynyt Anna lähtee matkaan vastahakoisesti.

Tädillä on hänelle uutinen, joka kääntää Annan maailman ylösalaisin: Annan oikea nimi on Ida ja hän on juutalainen. Idan vanhemmat ovat tuhoutuneet sodan melskeessä ja suvusta vain täti on jäänyt eloon. He päättävät lähteä kahdestaan maaseudulle Idan entiseen kotikylään ottamaan selvää, mitä Idan vanhemmille on tapahtunut. Molemmat ovat haudanneet asian, toinen tarkoituksella ja toinen tietämättään. Ida turvautuu matkalla Jumalaan, kun taas täti turruttaa itsensä alkoholilla ja maallisilla iloilla. Voidakseen lopullisesti haudata menneet, he joutuvat kaivautumaan syvälle toisen maailmansodan aikaisiin kauheuksiin.

Ida on pienimuotoinen, mustavalkoinen draama. Mutta tarina ei ole mustavalkoinen. 60-luvun Puola tuntuu autenttiselle vanhoine autoineen, sisällä tupakoivine ihmisineen ja ankeine maaseutuineen. Ihmisiä ahdistavat lähimenneisyyden kauheudet ja uuden kommunistisen järjestelmän totalitaarisuus. Mutta kaikesta huolimatta ihmiset nauravat, laulavat, tanssivat ja rakastavat. Tämä hämmentävä ristiriita saa Idan uskon horjumaan. Ennen matkalle lähtöä täti varoittaa häntä: Entäpä jos huomaat, että jumalaa ei olekaan?

Ida sai kaksi Oscar-ehdokkuutta parhaasta vieraskielisestä elokuvasta ja parhaasta kuvauksesta. Elokuva palkittiin parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Baftalla.

Puola, Tanska, 2013
Ohjaus: Pawel Pawlikowski
Käsikirjoitus: Rebecca Lenkiewicz, Pawel Pawlikowski
Pääosissa: Agata Trzebuchowska, Agata Kulesza, Dawid Ogrodnik

Vakoojien silta

Tarina alkaa 1950-luvun Yhdysvalloista. Eletään kylmänsodan kuuminta aikaa. Amerikka ja Neuvostoliitto kyräilevät toisiaan, kommunisteja vainotaan ja kouluissa oppilaille opetetaan miten pitää toimia, kun Neuvostoliitto iskee ydinaseella. Paino sanalla kun.

FBI pidättää New Yorkissa Rudolf Abelin (Mark Rylance), jota syytetään vakoilusta. Abelin asianajajaksi palkataan lähinnä vakuutusasianajajana toiminut James Donovan (Tom Hanks). Näennäisen puolueeton oikeudenkäynti on käsikirjoitettu alusta loppuun, eikä Abelille anneta mitään mahdollisuuksia. Samaan aikaa CIA aloittaa U2-vakoilulennot, joilla on tarkoitus valokuvat syvällä Neuvostoliiton alueella sijaitsevia sotilaskohteita. Nämä kaksi tapahtumaa kietoutuvat toisiinsa ja Donovan joutuu yllättäen keskelle kahtiajakautunutta Eurooppaa, jossa muurit ja väkivalta nousevat vauhdilla.

Tämä on todellinen herkkupala historiallisen draaman ystäville. Tarina perustuu tositapahtumiin ja valottaa kylmänsodan aikaa, jolloin suurvallat eivät neuvotelleet vaan uskoivat raakaan voimaan. Koska diplomaattiset suhteet olivat jäissä, käytettiin keskusteluyhteyksissä kaikkia mahdollisia epävirallisia keinoja. Vakoilu kukoisti eikä alan ammattilaisen kohtalo kiinnijäännin jälkeen ollut ruusuinen. Pidätetty vakooja oli hyljeksitty niin vihollisen kuin omienkin joukossa.

Spielberg on tehnyt elokuvan Oscarin kiilto silmissä. Tapahtumat ovat niin intensiivisiä ja uskomattomia, ettei elokuvallisia erikoiskikkoja tarvita. Ja vaikka katsojaa ei pahemmin historia kiinnostaisikaan, tarina itsessään on niin mielenkiintoinen että se kantaa alusta loppuun. Jälleen kerran myös todistetaan, että jos rooliin tarvitaan suoraselkäistä miestä, kannattaa Tom Hanks kutsua paikalle.

USA 2015

Ohjaus: Steven Spielberg

Käsikirjoitus: Matt Charman, Ethan Coen, Joel Coen

Pääosissa: Tom Hanks, Mark Rylance, Amy Ryan, Alan Alda

The Imitation Game

Tositarina matemaatikko Alan Turingista, joka toisen maailmansodan aikana onnistui työryhmineen purkamaan natsien Enigma-salakirjoituslaitteen ja paljastamaan Hitlerin aikeet. Kuivaa sotahistoriaa ja teknologista jargonia? Ei vaan aivan jotain muuta.

The Imitation Game on vuoden 2014 vaikuttavin tositapahtumiin perustuva elokuva. Alan Turing oli nero ja samalla surullinen hahmo, jonka nerous vei hänet törmäyskurssille muiden ihmisten kanssa koko elämän ajan. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että hän oli homoseksuaali aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli rikos.

Tarina vie mukanaan heti ensi metreiltä, kun Turing istuu kuulusteltavana brittiläisellä poliisiasemalla vuonna 1951. Hän kertoo kuulustelijalleen tarinan, joka on Britannian tarkimmin varjeltu toisen maailmansodan aikainen sotasalaisuus. Hän ja joukko matemaatikkoja saivat vuonna 1939 tehtäväksi purkaa natsien Enigma-salauskoodiston. Heti alussa Alan tajusi, ettei koneen salausta voisi purkaa ihminen, vaan toinen kone. Niinpä hän alkoi rakentamaan laitetta, joka kykenisi löytämään oikeat koodit satojen miljoonien vaihtoehtojen joukosta.

The Imitation Game on jännittävään sotadraamaelokuvaan kääritty tarina erilaisuudesta, ihmisyydestä ja vallasta. Mitä tehdä kun käsillä on viesti, joka pelastaisi viidensadan ihmisen hengen, mutta samalla paljastaisi projektin ja saattaisi miljoonat muut kuolemanvaaraan? Kehen luottaa, kun samalla puolella taistelevaa Neuvostoliittoa johtaa Hitlerin veroinen diktaattori Josef Stalin? Ja miten Alanin lapsuudenkokemukset sisäoppilaitoksessa loivat perustan hänen traagiselle yksinäisyydelle, johon mahtui vain yksi asia: Salauspurkulaite Christopher, nykyaikasen tietokoneen esi-isä.

Vaikuttava, kiehtova, ajoittain huvittava mutta lopulta hieno ja palan kurkkuun jättävä elokuva. Benedict Cumberbatch ja Keira Knightley tekevät loistavat roolit Turingina ja hänen epäsovinnaisena, matemaattisesti lahjakkaana vaimona. The Imitation Game sai ainoan Oscarinsa käsikirjoituksesta. Uskon historian vielä osoittavan, että tämä tarina olisi ansainnut paljon enemmän.

Iso-Britannia, 2014
Ohjaus: Morten Tyldum
Käsikirjoitus: Graham Moore ja Andrew Hodges
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Keira Knightley, Matthew Goode, Mark Strong, Rory Kinnear, Allen Leech, Charles Dance, Matthew Bread, Alex Lawther

 

Mad Max: Fury Road

Mad Max joutuu Sotapojat –lahkon vangiksi. Vangit käytetään sotapoikien varaosina ja veritankkaukseen ja Maxistakin tehdään veripussi. Kun lahkon naispuolinen upseeri Furiosa pettää johtajansa ja pakenee autiomaahan mukanaan johtaja Immortan Joen vaimot, alkaa säälimätön ajojahti jossa armoa ei anneta eikä tunneta. Vastakkain on Furiosan unelma paremmasta maailmasta ”Vihreässä paikassa” ja Immortan Joen yksinvaltainen orjatyrannia, joka käyttää sotapoikia ja kansaa hyväkseen kuin karjaa.

George Miller ohjasi ensimmäisen Mad Maxin vuonna 1979. Ohjaaja on nyt 70-vuotias ja tämän uuden Mad Max Fury Road elokuvan perusteella elämänsä kunnossa. Elokuva on kuin yksi kiihkeä kaksituntinen takaa-ajokohtaus, jossa hengähdystauot ovat vähissä. Mad Maxin ydintuhon jälkeinen maailman on ankea ja kammottava. Ihmisyys on kadotettu ja lahkon sotapojat ovat kuin koulutettuja taistelukoiria, joiden suurin kunnia on kuolla johtajansa puolesta ja päästä Valhallaan. Jotenkin tästä voi nähdä jopa vertauksen nykyisiin Isis- ja Al Qaida taistelijoihin, jotka aivopestyinä uhraavat ja tuhoavat itsensä.

Mad Max 2 – asfalttisoturi oli aikanaan uraauurtava toimintaseikkailu. Se toi katsojien eteen synkän tulevaisuuden maailman, jossa eloonjääneet taistelivat ja tappoivat muutamasta bensalitrasta. Fury Roadissa Immortan Joe pitää vallassaan vesivarjoja ja sitä kautta alistaa omaa kansaansa. Kansa saa vettä kuin karja ja käyttäytyy sen mukaisesti. Tällä kertaa Mad Maxina on Tom Hardy. Hardy ei ole yhtä karismaattinen kuin Mel Gibson, vaan jää tarinan Furiosaa loistavasti näyttelevän Charlize Theronin varjoon. Mad Max on kuitenkin se puuttuva tekijä, jonka avulla Furiosalla on mahdollisuus tavoitella unelmaansa.

Fury Roadissa erikoistehosteet ovat sitä luokkaa, että ensi vuoden tehostekategoriassa leffa on varteenotettava Oscarehdokas. Katso elokuva 3D-versioina ja valmistaudu jännittämään, hengästymään ja väistämään silmille syöksyviä esineitä. Tämä leffa ei ole vain toimintaelokuva. Fury Road on action-taideteos. Klassikko jo syntyessään.

Australia, Yhdysvallat 2015

Ohjaus: George Miller

Käsikirjoitus: Nick Lathouris, Brendan McCarthy, Geroge Miller

Näyttelijät: Tom Hardy, Charlize Theron, Nicholas Hoult

The Best Exotic Marigold Hotel

Kun elämä on näyttänyt nurjan puolensa, vaikuttaa netissä mainostava Best Exotic Marigold Hotel lähestulkoon taivaalta. Niinpä sekalainen joukko brittisenioreita matkustaa Intiaan tarkoituksena jättää kaikki paska taakseen. Hotelli osoittautuukin olevan jotain aivan muuta, mitä esitteessä kerrottiin.

Eläkeiän kynnyksellä kaikilla on takana vastoinkäymisiä, jotka ovat muovanneet meistä mitä olemme. Näin on käynyt myös hotellin uusille asukkaille. Evelynin (Judi Dench) elämä menee päälaelleen, kun hänen miehensä kuolee ja jättää lesken taistelemaan velkojien kanssa. Norman (Ronald Pickup) etsii naisen lämpöä huonolla maulla ja menestyksellä. Douglas (Bill Nighy) ja Jean (Penelope Wilton) Ainslie ovat rahoittaneet säästöillään tyttären bisnestä, joka osoittautuu pohjattomaksi kaivoksi. Muriel (Maggie Smith) hakeutuu Intiaan edulliseen lonkkaleikkaukseen ja vihaa ympäristöä heti ensisilmäyksellä. Graham (Tom Wilkinson) palaa neljänkymmenen vuoden jälkeen etsimään nuoruuden rakkauttaan. Madge (Celia Imrie) etsii edelleen Sitä Oikeaa.

Olen pariin otteeseen narissut, etten kuuluu arvioitavan elokuvan kohderyhmään. Tällä kertaa voin todeta, että tämä leffa on juuri meikäläisen ikäisille tehty. Ja uskon, että nuoremmatkin saavat tästä jotain irti. Heitä varten on hotellin nuoren johtajan, Sonnyn (Dev Patel) ja hänen tyttöystävänsä Sunainanin (Tina Desai) vaikea rakkaustarina. Sonny on hauska hahmo vahvalla intialaisella aksentillaan ja ikuisen optimisella asenteella. Kaveria seuraa hymy huulilla.

The Best Exotic Marigold Hotel on mukava kokemus, joka ei jätä arpia sieluun. Lähtökohtana brittieläkeläiset intialaisen suurkaupungin humussa sijaitsevassa rappiohotellissa on hedelmällinen maaperä epäluuloille, väärinkäsityksille ja vastakkainasettelulle. Lopussa käydään lähellä imelyyttä mutta ei kuitenkaan niin, että suuhun jäisi tunkkainen maku. Annan tälle parituntiselle Hyvän Mielen Leffa –arvonimen.  

Englanti 2012

Ohjaus: John Madden

Käsikirjoitus: Ol Parker

Näyttelijät: Judi Dench, Ronald Pickup, Bill Nighy, Penelope Wilton, Maggie Smith, Tom Wilkinson, Celia Imrie, Dev Patel, Tina Desai